EsseetNro 4Ajan rytmittäjät · Osa 2/4
Leipureiden käsikello
Kauppahallin takana olevalla kadulla leipuri soittaa käsikelloa, kun toinen leipäerä tulee uunista. Lyhyt historia äänestä, joka kertoo ajan.
Arkipäivisin vartin yli yhdeksältä ja lauantaisin puoli kymmeneltä kapea kauppahallin takana kulkeva katu täyttyy käsikellon äänestä. Se on pieni messinkikello, jossa on puinen kahva, sellainen, jolla opettaja kerran päätti välitunnin. Sitä soittaa se kahdesta leipurista, jonka kädet sattuvat sillä hetkellä olemaan jauhoissa. Se tarkoittaa, että toinen leipäerä on tullut uunista. Tällä kadulla se on tarkoittanut sitä jo kauemmin kuin kumpikaan leipureista on elänyt.
Kukaan alle viisikymppinen ei tunnu tietävän tätä. Nuoremmat asukkaat pitävät kelloa mukavana lisänä, pienenä näytöksenä vierailijoille. Vanhemmat pukevat takit päälleen.
Ensimmäinen ja toinen leipäerä
Leipomon ensimmäinen leipäerä on niille, jotka ovat lähdössä jonnekin: työssäkäyville, aikaisin lapsia kouluun vieville, kaikille, jotka syövät seisaaltaan. Se tulee uunista kuudelta ja on loppunut seitsemään mennessä. Toinen erä on niille, jotka jäävät. Se on lounasleipää, sämpylöitä kolmannen kerroksen vanhalle naiselle, joka ei enää kiipeä portaita ennen kymmentä, ja leipä, jonka naapuri kantaa hänelle ylös.
Kello on olemassa, koska toinen leipäerä on toisenlainen lupaus. Sen asiakkaat eivät kulje leipomon ohi matkallaan jonnekin, vaan heidät on kutsuttava paikalle. Ennen puhelimia, ennen kuin kenelläkään oli keittiössä kelloa, johon saattoi luottaa, ääni oli ainoa tapa kertoa kadulle, että jotakin lämmintä odotti.11Keittiökellot ovat tässä sarjassa myöhempi aihe, tai ainakin sen serkku. Ne ovat harvoin oikeassa eikä niihin juuri koskaan luoteta, mikä ei ole sama asia.
Kello, joka on ääni
Pidän siitä, että kello mittaa aikaa näyttämättä sitä. Sitä ei voi lukea, vain kuulla, ja jokaisesta ikkunasta se kuuluu eri tavalla: terävänä kadunkulmassa, vaimeana sisäpihan takana, ylimmissä kerroksissa tuskin lainkaan. Siellä asuvat ovat aina luottaneet siihen, että alempana asuvat välittävät uutisen ylöspäin. Näin kello mittaa tunnin lisäksi katua, sen syvyyttä ja naapuruutta.
Kun leipureilta muutama vuosi sitten kysyttiin, lopettaisivatko he kellon soittamisen nyt, kun kaikilla on puhelin, vanhempi heistä sanoi lopettavansa vasta sitten, kun leipä ei enää valmistuisi. Se oli parempi vastaus kuin kysymys ansaitsi.22Kysyjä olin minä. Toivoin lainausta perinteestä. Sain leipää koskevan sitaatin, mikä tarkoittaa samaa mutta hyödyllisemmin sanottuna.